*HUOM. Deadlinea on jatkettu, työryhmäehdotuksia voi lähettää 12.1.2022 saakka!*

Ensi keväänä 12.-13.5.2022 Tampereen yliopistossa järjestettävien Kirjallisuudentutkimuksen päivien työryhmäkuulutus on julkaistu. Tulevien päivien aihe on ”Kirjallisuudentutkimuksen merkitykset”.

Esitelmiä ja hanke-esittelyjä koskeva kutsu lähetetäään myöhemmin.

 

 

 

 

CALL FOR PAPERS

Kirjallisuudentutkimuksen päivät 2022: Kirjallisuudentutkimuksen merkitykset

12.-13.5.2022 Tampereen yliopisto

TYÖRYHMÄKUULUTUS

Merkitys on eräs keskeisimpiä kirjallisuudentutkimuksen tutkimuskohteita. Merkitykset muodostuvat tekstien, yhteiskunnan, tekijyyden ja lukijuuden vuorovaikutteisissa suhteissa. Tekstin merkityksen muodostumista voi lähestyä muiden muassa kerronnan, kontekstin, representaatioiden, temaattisten sekä kielellisten keinojen analyysin kautta. Myös teoriat ohjaavat tulkintoja merkityksistä. Miten yksittäinen teksti muodostaa merkityksensä? Miten useiden tekstien yhteisvaikutusta laajemman kulttuurisen merkityksen muodostamiseen voi tutkia?

Toisaalta kirjallisuudentutkimuksella on myös itsellään monenlaisia merkityksiä. Tieteellisiä, yhteiskunnallisia, taiteellisia, henkilökohtaisia. Elämme aikaa, jona kirjallisuudentutkimus, kuten muukin ihmistieteellinen tutkimus, on keskellä arvostuksen kriisiä. Opetusta ja rahoitusta karsitaan, kilpailu vähistä paikoista kiristyy. Samanaikaisesti julkisuudessa kyseenalaistetaan tieteenalan tarkoitus. Toisaalta alan sisällä mm. digitaalisesti suuntautuneet tutkimussuuntaukset kritisoivat tiedonmuodostuksen periaatteita. Millaista on kirjallisuustieteen tuottama tieto? Mikä on kirjallisuustieteen merkitys yhteiskunnallisesti? Mikä tieteellinen merkitys kirjallisuudentutkimuksella on tieteiden laajemmassa kentässä? Mikä on kirjallisuudentutkimuksen merkitys tutkijalle itselleen?

 

Teema mahdollistaa monitieteisen lähestymisen kirjallisiin kulttuureihin. Toivommekin kulttuurintutkimuksen, filologioiden, kasvatustieteiden, historiantutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen sekä monen muun alan näkökulmien rikastuttavan kuvaamme kirjallisuuden ja sen tutkimuksen merkityksistä. Niin filosofiset ja metodologiset lähestymistavat kuin muidenkin oppialojen abstraktit ovat lämpimästi tervetulleita. Konferenssi on avoin myös tutkimushankkeiden esittelyille.

Kirjallisuudentutkimuksen merkityksiä voi lähestyä työryhmäehdotuksissa esimerkiksi seuraavista näkökulmista:

–          Kirjallisuudentutkimuksen tieteellinen, yhteiskunnallinen ja sivistyksellinen merkitys

–          Kirjallisuudentutkimuksen julkinen profiili mediakentässä sekä kirjallisuudentutkijat asiantuntijoina julkisuudessa

–          Kirjallisuudentutkimuksen rahoitus ja muut resurssit

–          Kirjallisuudentutkimuksen tiedonintressit, epistemologia ja kirjallisuuskäsitykset

–          Kirjallisuudentutkimuksen rooli monitieteisissä projekteissa

–          Muut taide- ja kerrontamuodot kirjallisuudentutkimuksen tutkimuskohteina

–          Kirjallisuuden merkitysten muodostuminen tekstin ulkopuolisissa prosesseissa, esimerkiksi tekijä- ja lukijatutkimus

–          Yksittäisen teoksen tai tekijän tuotannon merkitys

Teemaan sopivia työryhmäehdotuksia pyydetään lähettämään viimeistään 31.12.2021 osoitteeseen ktsseminaari@gmail.com. Työryhmä voidaan pitää suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai saamen kielillä. Esitelmiä ja hanke-esittelyitä koskeva kutsu lähetetään myöhemmin.

Kirjallisuudentutkimuksen päivien ja väitöskirjatyöpajan järjestämisestä vastaavat Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkimuksen oppialat ja Kirjallisuudentutkijain Seura (KTS). Yhteydenotot: ktsseminaari@gmail.com